Kynän kuljettamaa

 Nulla dies sine linea. Tilasin Parkerin mustekynän, jotta tekisin muutakin kuin kirjoittaisin läppärillä.

Tutkimusten mukaan kynällä kirjoittaminen aktivoi aivojen assosiatiivisia alueita, toisin kuin näppäimistö. Luovan kannattaa täten olla käsikirjoittaja.

Onnellinen asia on sekin, että kynässä ei ole enter-näppäintä.

Kirjoilla on kohtalonsa. Onko kynällä? Katsotaan, minne kynä ja muste kuljettavat ja kussa on ajatukseni satama.

Jos oikein muistan, kirjoittaessani ylioppilaaksi lautakunta edellytti mustekynän. Se lienee ollut äitini Parker.

Vuosi oli 1984, ja oli arvattavissa, että aihe liittyisi Orwellin kirjaan. Näin olikin: Kirjallisuuden tulevaisuudenkuvaukset.

Kirjoitin aineen Jeremian kirjasta.

Se oli aikakautta, jolloin nuorison elämäni biisi oli Hassisen koneen Tällä tiellä ja maapallon uloin reuna Kööpenhaminassa.

Kiinnostavaa katsoa, minne kynä vie. Tämä liittyy seuraavaan:

Minulla oli nuorena kokemus, että näen kauas. Tämä auttoi työelämässä: arvaukset tulevasta osuivat usein oikeaan.

Ikääntyessä tämä kyky on heikentynyt.

Ilmiö on prima facie outo. Ikänäöksi kutsutaan lähinäön heikentymistä.

Mutta toisaalta. Ehkä kaukokatseisuuden hämärtyminen liittyy siihen, että näkee kaiken lopun. Välivaiheiden visio peittyy näkyviltä.

Ehkä kaukokatseisuus tai ”ennakointi”, kuten byrokraatit asiaa nimittävät, on van lähinäköä välivaiheisiin.