Murtorinne, Porkola ja lähimmäisen valitseminen

 

Herättäjäjuhlien päätösseurojen aikana alkoivat puhelimien viestinnät antaa ilmoituksia: professori Eino Murtorinne oli kuollut 92 vuoden iässä.

Kiuruveteläissyntyinen körtti Eino Murtorinne eteni 1960-luvun alkupuolelta akateemisiin virkoihin. Hän erikoistui erityisesti kolmannen valtakunnan kirkkopolitiikan tutkijaksi ja oli etunenässä lähdetutkimuksen alalla tästä tutkimusalueesta.

Sittemmin hän avasi monelle julkisuudessa nykyisyydessä esiintyvälle tutkijalle asiantuntijan aseman Itä-Euroopan tutkimuksen alalla.

Hän sai vielä tietokirjapalkintoja 90-vuotiaana ja teki objektiivisen tarkastelun kestäviä tutkimuksia loppuun asti.

Tapasin Einon vuosi sitten Ukrainasta kirjoittamani kirjan julkaisutilaisuudessa. Ryhdikäs, jopa nuorekas, välkky ja terävä natsi-Eikka, kuten olimme häntä hänen tutkimusintressinsä takia tottuneet nimittämään. Täynnä älyllisen innoituksen valoa ja ystävällisyyttä.

Vuosikymmenten jälkeen hänessä oli sama elinvoimainen ja naureskeleva ote kuin joskus 80-luvun alussa, jolloin ainoana teologisen tiedekunnan opettajista istui opiskelijoiden tupakkahuoneessa sikari huulessa ovenpielen narinaa muistuttavine naureskeluineen. Saman tunnelman saattoi kohdata hänen työhuoneessaan opintosuoritusmerkintää hakiessaan. Professori otti tuhkakupista puoliksi poltetun sikarin, sytytti sen ja narisi opiskelijaan kohdennetulla ystävällisellä hymyllä jotakin suhteellisuudentajuista.

Yksi körttitaustaisen Einon mielenkiinnon kohteista oli romantiikan vaikutus herännäisyyteen. Hän myös joskus kirjeessään ilmaisi, ettei ollut aivan tyytyväinen siihen, ettei ollut tätä asiaa riittävästi huomioiduksi ajankohtaisessa tutkimuksessa.

Murtorinne selitti herännäisyyden pimeäksi vuosikymmeneksi luonnehtimaansa 1930-lukua romantiikan aatevirtauksella, mutta vihjaisi, että sama on vaikuttanut sittemminkin herännäisyyden piirissä omaksuttuihin kannanottoihin yhteiskunnallisiin liikehdintöihin.

Tässä asenteessaan hän tuli lähelle kotipaikkakuntansa pitkäaikaisen papin, Viljo Porkolan, asennetta.

Porkola oli niitä pappeja, jotka olivat ottaneet vakavasti Agricolan neuvon studeerata ja saarnata. Hän kiisti oikeaopillisesti mahdollisuuden ratkaista ja valita Jumala.

Mutta vielä enemmän Porkola oli huolissaan siitä, uskooko joku, että lähimmäisen voi valita.

Ehkä Jumalan hauraaksi uskottu mieli vielä sen kestäisi, jos jollakulla on psykologinen tila, joka ilmaistaan uskonratkaisuna. Mutta kestääkö edes Jumala, jos selitetään ja argumentoidaan oikeus lähimmäisen valitsemiselle?

Tämän perinnön osalta kiuruvetiset Porkola ja Murtorinne olivat mestareita alallansa, erityisesti jälkimainittu.