Uskonnollinen "none", kyklooppi ja ei-kukaan

 

Heräsin aamulla ja tavoistani poiketen päätin ryhtyä globaaliksi kansalaiseksi. Puhelimen näytöstä katsottujen uutisotsikoiden sijasta avasin Washington Postin onlinejulkaisun.

Hetikohta silmään osui pitkähkö kolumni amerikkalaisten uskonnollisuudesta, tuosta maidon ja hunajan maasta, jossa 70 % väestöstä ilmaisee olevansa jollain tavoin uskonnollisia.

Kolumnissa  käsiteltiin uskonnollisiin yhteisöihin sitoutumattomia henkilöitä, joista käytetään termiä ”none”. None on uskonnollisen instituution suhteen liittymisensä ja valtaosin vakaumuksensakin suhteen nobody eikä somebody suuntaan tai toiseen.

Tällaisia henkilöitä lasketaan Yhdysvalloissa olevan 30 % kun luku 1990-luvulla oli 5 %. Nonella ei ole erityistä syytä olla kuulumatta uskonnolliseen yhteisöön ja hän ei ole välttämättä epäuskonnollinen. Hän on vain sitoutumisen osalta none.

Kun en ole uskontososiologi enkä vastaavanlainen peto alalla kuin vaikkapa Tapio Lampinen, joka joutotöinään varmaankin selostaisi asian, googlailin hieman termihistoriaa.

Termiä näytetään käytetyn jo 1960-luvun lopun tutkimusjulkaisuissa. Se näyttäisi olevan kaukainen sovellus poliittisen järjestäytymisen alalla käytetystä termistä ”independent”, joka viittaa palttiarallaa sinne, mistä meikäläinen puhetapa käyttää nimitystä ”nukkuvien puolue”. Sen jäsenillä lie poliittisia kantoja, mutta he eivät kanavoi niitä vaalien ja puolueiden välityksellä.

Kolumnin kirjoittaja Perry Bacon jr, kertoo olevansa none. Hänen perheensä on ollut uskonnollisesti sitoutunut ja niin on hänkin ollut, joskin aavistellen, voiko kaikkeen uskoa, mitä uskonnollisessa (kristilisessä) yhteisössä sanotaan. Kirkosta erottuaan hän on katsellut pääsiäisjumalanpalvelusta netistä koronan aikana ja pohtii uskonnollisia kysymyksiä.

Bacon kertoo, että ei hänellä ollut mitään erityistä syytä jättää kirkollista yhteyttä taakseen. Hänen kuulumissaan kirkoissa oltiin ihan avoimia, naiset saivat toimia pappeina. Trumpin valtaantultua ihmiset taputtivat käsiään, kun pappi kertoi, että tänne ovat kyllä maahanmuuttajat tervetulleita.

Ikäviä asioitakin toki kuului: joskus oli pappi kieltänyt homoseksuaalisen henkilön toiminnan seurakunnan piirissä ja jotkut opit herättivät kysymyksiä. Trumpin valinnan jälkeen monet erosivat joistakin kirkoista, joissa hänen linjansa alkoi kovettaa puheenvuoroja.

Erityisen keskeiseksi kirkosta ”vieraantumisensa” syyksi Bacon kertoo sen, että hänestä tuli isä. Lapsenhoito kuulemma tuli kirkkokäyntien käytännölliseksi rajoittajaksi ja vähitellen vain tarve osallistua perinteiseen kirkonmenoon jotenkin lässähti, varsinkin koronaeristyksen aikana.

Samalla Bacon kertoo, että toivoo itselleen ja lapselleen kirkkokokemuksia. Hän toivoo, että olisi kirkko niille, jotka ovat noneja. Hän ei usko sellaisen muodostumiseen, mutta toivoo, ettei olisi nobody vaan somebody. suhteessa uskonnolliseen järjestäytymiseen.

Kiinnostavaa Baconin ilmaisemassa toiveessa on, että nobodyjen kirkossa ilmaistaisiin yleispäteviä humaaneja arvoja.

Tämä ehkä laajemminkin omaksuttu toivomus on kaltaiseni lokaalin lukijan kannalta kiinnostavaa. Olen ajatellut, että Anthony Earl of Shaftesbury oli oikeassa todetessaan, että on uskovaisia, joilla on huono moraali ja kieltäjiä, joilla on hyvä moraali. Uskonnon ja moraalin välillä ei vallitse välttämätöntä sidosta. En ole tottunut ajattelemaan, että uskonnon olemus olisi arvokasvatus ja moraalioppi.

Herää kysymys, kuinka suuri ero henkilökohtaisen katselmansa osalta on niillä, jotka kuuluvat uskonnolliseen yhteisöön (somebody) on niihin, jotka eivät kuulu (nobody). Ehkä eroja ei ole kovin paljon. Keskeinen ero on, kuuluuko vai eikö kuulu. Kirjassaan The Great Dechurching Jim Davis et alii (2023) esittävät, että Amerikassa on 40 miljoonaa "anonyymia" nonea eli uskonnollisten instituutioiden jäsentä, jotka ovat irtautumassa niiden jäsenyydestä. Nobodyn katsomusasenne uskonnollisen instituution jäsenenä tai siihen kuulumattomana ei ole välttämättä erityisen erilainen.

En ole varma, missä määrin idea niistä, jotka ovat none, on perusteltavissa ja miten se valaisisi suomalaista uskonnollisuutta. Ehkä yleisenä läntisenä ilmiönä voisi ajatella, että ollaan uskontososiologisesti homeerisessa maailmassa.

Kun kyklooppi, yksisilmäinen jättiläinen, kysyy Odysseukselta, kuka hän on, Odysseus vastaa: ei kukaan (oudeis). Niiden näkökulmasta, jotka ovat none, uskonnollinen instituutio ehkä vaikuttaa vaikuttaa kykloopilta.