Kannanotto kysymykseen: Miksi en rakasta Petteri Orpon hallitusta?
Sosiaalimenoja karsitaan 1,2 miljardia, tästä asumistuki on 400 miljoonaa. Otan tämän kohdan esille siksi, että asumismenot ovat koituneet monilla paikoin sietämättömiksi. Toki asiaa perustellaan siten, että tuki koituu lähinnä asunnoilla varaa tekevien piikkiin.
400 miljoonaa on tässä kokonaisuudessa niin pieni osa, että se olisi voitu hoitaa toisinkin. Onko Turun rata välttämätön tahi sitten ministerin kotipaikkakunnan, Pietarsaaren,väylä, ehdoton?
Yli 100 000 ansaitsevia on noin 2 % veronmaksajista ja he maksavat 20 % tuloveroista, johtuen progressiivisesta verotuksesta ja korkeasta marginaaliverosta. Kuinka paljon heidän pitäisi maksaa veroja, jotta ei katsottaisi, että he ovat tuloverotuksellisesti parempiosaisia kuin heitä vähemmän tienaavat?
Sanotaan, että tässä on epäkohtaa.
Olisiko pikemminkin muissa kuin tuloveroissa pohdittavaa? Viime aikoina on ollut esillä ainakin erilaiset verokikkailun muodot. Voitaisiinko esimerkiksi alv laittaa kuluttajien osalta progressiiviseksi?
Onhan sitä muitakin etukortteja, joten luulisi asian onnistuvan ainakin teknisesti. Jos pienenmpituloinen maksaisi veroja kulutustavarasta vähemmän kuin enempituloinen, eikö tämä lisäisi ostovoimaa, jota on pidetty useissa talousteorioissa onnen lähteenä?
Hallinnosta säästetään vain alle 300 miljoonaa. Esimerkiksi oman toimialueeni eli opetusalan hallinnon toimintamenot ovat 100 miljoonaa euroa ja tästä voitaisiin säästää kymmeniä miljoonia kaksi virastoa yhdistämällä. Luulisi tuollaisen olevan mahdollista monen muunkin hallinnonalan piirissä.
On aika irvokasta, että on Opetushallitus, jonka suurin osa työstä kuluu uudissanojen keksimiseen, kun voisi olla vain Kulttuuri- ja Opetusministeriön osasto, joka tekee tarpeelliset suunnitelmat ja viranomaismääräykset.
Mutta me elämme maassa, jossa sellaiseen valtionvirastoon, jossa ei ole työtä, kutsutaan konsultti. Tämä sitten laskuttaa muutamia kymmeniä tuhansia parin päivän työstä. Tulos on se, että turhista virkamiehistä rakennetaan kehittämisosasto.
Onko osa hallitusohjelman arvostelusta enemmän sen huonon mielialan tuottaviin ratkaisuihin liittyvää kritiikkiä kuin järkevän ja oikeudenmukaisen taloussuunnittelun piiriin liittyvää?
Monenlaista isoa säästöä olisi voitu välttää ja joistakin muista asioista taas leikata enemmänkin. Aivan niin suuria investointeja ei välttämättä olisi järkevää tässä tilanteessa tehdä. Jos osa perheestä on nälissään, ei ole sen kylläisten jäsenten osalta järkevää ostaa sähköpyörää sillä perusteella, että tuottaahan se pidemmän päälle iloa ja riemua ja näin myös terveyttä, mikä puolestaan säästää terveydenhoitokuluja.
Kun kaikki näkevät, että suurimmat leikkaukset kohdistuvat sosiaalietuuksiin ja terveydenhuoltoon, synnytetään oikeastaan vain ohjelmasta sopijoiden omasta tyhmyydestä johtuen myös aforistiikkaa, jonka mestari oli Samuli Paronen: Kukaan ei voi elää toisen elämää. Köyhä ei voi elää rikkaan elämää eikä rikas köyhän elämää.
Tällaiset harkitsemattomat ratkaisut ovat synnyttäneet mielestäni populistisen väitteen, että on siirrytty progressiivisesta verotuksesta regressiiviseen.
Käsitykseni regressiivisestä verotuksesta on se, että siinä enemmän tienaavan osuus verotukseen on vähäisempi kuin vähemmän tienaavan. 1500 euroa tienaavan veroprosentti on 2, 8 000 tienaavan 30. Ei tämä ole regressiota.
Sen sijaan on niin, että välillisissä veroissa enemmän tienaava hyötyy. Siinä merkityksessä verotus suosii hyvätuloisia. Ja tätä kannattaisi tarkastella enemmän.
Huomautukseni yli 100 000 tienaavista, joihin itse en kuulu, liittyy siihen, etten usko, että heidän tuloverotustaan korottamisella olisi erikoista vaikutusta kansantalouteen.
Toki jokin määräaikaisen ja tähän vaalikauteen loppuneen solidaarisuusveron rajan korottaminen voi olla jonkinlainen pahaa mieltä aiheuttava tyylivirhe, mutta ei sillä ole valtion tulojen kannalta erityisen suurta merkitystä.
Suhtaudun yli 100 000 tienaaviin hieman samoin kuin alle 2000 tienaaviin, surumielisyydellä. On vaikea keksiä johtamistehtävää, josta pitäisi maksaa palkkaa yli noin 10 000 euroa ja on vaikea keksiä työtä, josta pitäisi maksaa palkkaa alle noin 2000. Asia ei ole vain verotuksellinen vaan myös palkkapoliittinen.
Edes yli 100 000 eivät rikastu palkkatyöllä. Kaikkine maksuineen tällaiselle henkilölle jää tilille reippaat 4000 euroa kuukaudessa. Se on toki paljon verrattuna sellaisen työntekijän tiliin, joka on 1300. Mutta ei se nyt mitään rikkautta ole. Rikkaus on muiden verotusmuotojen piirissä.
Kommentit
Lähetä kommentti